Siirry pääsisältöön

Elokuu 2015





Olohuoneen seinä sai kauniin "maalauksen"!




Tässä nykyisessä kodissa ei saa mitään tauluja seinille, päätin en lannistu vaan teen asialle jotain. Viime viikolla yhtenä päivänä surffasin eri sisustustarra nettikaupoissa, ja lopulta löysin olohuoneen seinälle sopivan "taulun". :) Tämä kolahti heti. Olohuoneen seinä on väriltään beige, ajattelin mustan värisen "maalauksen" siihen sopivan. 

Tänään kävin hakemassa paketin, ja heti kotiiin päästyä kuumotti niin paljon, että oli pakko aukaista heti paketti- ja katsoa livenä miltä "maalaus" näyttää. Olin ihan kuin pieni lapsi! Pupunen nukkui päiväuniaan, silloin oli hyvä hetki kokeilla miten "maalauksen" saan seinälle. Ei ollut ihan helppo juttu. Omien hermojen kasvatus projekti, ja en kertaankaan hermostunut ja antanut periksi. Myönnän pari kertaa harkitsin asiaa, mutta sinnikkäästi sain itse laitettua seinälle. Hyvä minä. :) Hermoja on hyvä kasvattaa, että pärjää vaikemassakin tilanteessa. 

Loppu tulos on aivan mahtava, kannatti laittaa. Olohuone sai oman "maalauksen" seinälle, minkä heti huomaa kotiin tullessa. Nyt omille silmille ja vieraille silmän iloa! Tälläisestäkin maalauksesta voi tulla timantti. :)

Tilasin tämän seinätarran hyväntuulenpuodista, hinta tarjouksessa 15 e. Ei paha. 

Oli pakko tulla ennen nukkumaan menoa kirjoittamaan tämän päivän fiiliksestä- kuvien kera. Onneksi meillä kaikilla ihanilla blogin pitäjillä on mahdollisuus muille jakaa omat oivallukset, kokeilut, hankinnat, tuunailut, leipomiset ja ihan pelkkä kuulumiset. Itse tulin aiemmin hyvälle mielelle, kun kävin kurkkaa muiden blogien kuulumisia- ihania kuvia-minua joka kerta piristää- ja SAAN MUIDEN BLOGEISTA HYVÄN MIELEN-KIITOS! 

Näillä fiiliksillä on hyvä käydä nukkumaan. :) Hyvää yötä! Ihanaa perjnatai päivää jokaiselle! <3 











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta...

Syyskuu 2021

  Syksyyn valo loistoa Viime viikolla kaivoin ensimmäiset koristevalot esille. Halusin pimeään syksyyn tunnelmaa ja valoa, ja sitä sain. Olen saanut joka päivä illasta ihastella tunnelma valoja. Lapsetkin tykkäsivät äidin virityksestä. Tämä on merkki tulevasta joulusta. Täällä maalla voi laittaa ihan milloin vaan kausivalot. Ja meinaan lähipäivinä lisää laitella. Elämääni kuuluu tunnelmavalot aikaisin syksyllä.💗 Tunnelmallista viikkoa sinulle!