Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Maaliskuu 2021

  Keväseen kuulu omat taimet ja niiden hoito. Olen talven ja nyt kevään aikana laittanut kasvamaan kesäkukkia. Eilen pienen hetken koulin tarhaorvokin, petunian ja samettikukan taimia.  Kädet mullassa on rentouttavaa, ja teraupeuttista. Minusta multa tuoksuu omalla tavalla hyvälle. Minun lempi harrastus on puutarha jutut ja kaikki siihen kuuluvat asiat.  Eilen laitoin lisää kukka siemeniä multaan, tällä kertaa mustasilmäsusannaa ja kelloköynnöstä. Minulla kasvaa tällä hetkellä tarhaorvokkia, samettiruusua pienenä ja iso kukkaisena, laventelia, siankärsämöä, vesimelonia, mini luumutomaattia, miljonaakelloa, muutama pikku orvokki, palavaa rakkautta ja lobeliaa.  Puuilosta mieheni osti minun kaikille taimille minikasvihuoneen. Tähän ei kyllä kaikki tulevat taimet mahdu. Meinaan ostaa toisen samanlaisen, ainakin tulee tälle naiselle tarpeeseen. Puuilossa maksoi tämä hylly 20 euroa. Ihanaa pääsiäis viikkoa sinulle!

Maaliskuu 2021

  Pupu ja narsissit. Tähän aikaan vuodesta on aika lisätä pupu koristeita, pääsiäinen lähestyy. Eilen ostin kaupasta ensimmäiset ihanan keltaiset narsissit. Odotan innolla kevättä.  Tänäänkin on saanut nauttia aurinkoisesta päivästä. Ihanaa viikonloppua sinulle!

Maaliskuu 2021

  Panostettu pojan lukunurkkaukseen. Panostin poikani lukunurkkaukseen, että hän näkee paremmin omassa sängyssä lukea. Tilasin Jotexilta mustan seinälampun ja mustan metallihyllyn, jossa poikani pitää ilta lukemis kirjojaan. Pieni panostus, toi pojalle valoa lempiharrstukseen ja samalla huoneen sisustus muuttui. Hankinnat yhteensä maksoi noin 50 euroa. Nyt ollaan koko ajan kotona, on panostettava kotona olemiseen pienillä jutuilla.  Aurinkoista pakkaspäivää sinulle!

Maaliskuu 2021

  Pieni piianpeili. Minä maalasin kalkkimaalilla pienen piianpeilin vaaleanpunaiseksi. Piianpeili oli aiemmin väriltään valkoinen, aika kulahtanut. Olen vuosia sitten ostanut tytölleni käytettynä. Monta vuotta mietin, että jonain päivänä maalaan siiheen uuden sävyn. Tänä talvena sain sen tehtyä. Yksi projekti viety loppuun saakka. Projekteja on paljon, ei aikani aina riitä niitä toteuttamaan.  Tästä pienestä piianpeilistä tuli ihan kuin uusi, ihanan hempeä uusi väri. Varsinkin vaaleanpunainen sävy on tyttöni lempiväri. Toivotan sinulle ihanaa uutta viikkoa!