Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Huuhtikuu 2015

Ruusuja  <3<3 Roses  Tästä tuli ruusu postaus. :) Niin rakastan erivärisiä ruusuja. Ruusut ovat minulle olleet pienestä tytöstä saakka intohimo ja lempi/ tärkein kukka. Minun blogini nimestäkin löytyy ruusu. :) Ruusu on kaunis kukka ja silmä lepää kauniin kukan muodossa. Hääkimpustakin löytyi valkoisia ruusuja. Olen teininä ottanut ruusu tatuoinnin kehooni, mustavalkoisena. Se kuvastaa minua ja minun tapaani rakastaa kaikkea kaunista ympärillä. Ruusut ovat minun intohimoni. Joskus haluan oppia kasvattamaan erilaisia ja kauniita ruusupensaita omaan puutarhaan tai kasvihuoneeseen. Sitten sieltä voisin käydä hakemassa tuoreet ruusut maljakoihin. Pieniä haaveita. <3  Valkoiset ruusut laitoin viinijäähdyttimeen. Viinijäähdytintä voi pitää kukka-astiana. Saa vähän toisenlaista hyötykäyttöä. ;)  <3<3<3<3 Tälläinen asetelma tällä kertaa: neilikkaa, yksi vaaleanpunainen ruusu ja viimeinen kukka orkideasta. Minkä hävitin jo pois. 

Huuhtikuu 2015

Herkkää sinistä!  Tänään aamulla sai nauttia auringon säteistä kodin nurkissa. Ihanan iloisen fiiliksen toi, rakas pallo keltainen. :) Aamulla alkoi sisustus touhu, laitttelin uusia sisustus juttuja makuhuoneen lipaston päälle. Tällä kertaa kesää kohti makuhuoneen ilme muuttuu sinisillä yksityiskohdilla. Minun kesää kuuluu ehdottomasti sininen ja valkoinen. Löysin tämän herkän sinisen hortenesia kimpun, iki ihanasta Villa kikatuksesta. Harvoin ostan muovikukkia, mutta tää oli PAKKO jälleen saada. Kimppu huokuu niin minun romanttista tyyliä. :) Menisi vaikka morsiuskimpusta. ;)  Vielä vaihdettava sänkyyn kesäisemmät koriste tyynypäälliset, nekin on sinistä- Pentkin tyynyliinat.  Minä hurahdan aina kerta heitolla ihanaan väriin. :) Tällä kertaa sininen. Onko teillä muilla eri väriä kodin kaikissa huoneissa? Meillä on olohuone, keittiö ja eteinen valkoista, vaaleansinistä, harmaata ja vähän vaaleanpunaista. Makuuhuone sininen, valkoinen ja harmaa. Lasten huone sinine

Huuhtikuu 2015

Keittiöjakkaran uusi ilme- romanttisempi tyyli!  Minulla on ensimmäinen vähän isompi maalaus projekti. Aluksi jännitti, mitä tästä tulee. ;) En ole oikein pensseliä aiemmin heilutellut, vaan muutamiin pieniin juttuihin. No uskalsin eilen illalla kokeilla. Se oli yllttävän helppoa! Maali oli tosi hyvä. Ainut, että tein vielä liian paksulla maali kerroksella, ensi kerralla sitten yritän tehdä parempaa tulosta. Tämän keittiöjakkaran maalasin kahteen kertaan. Maalina käytin Vintage Paintia, matta furnitaure paint, soft cream, Jeanne d´ Are Living. Tänään laitoin mustat numero tarrat koristeeksi. Mitä mieltä olette jakkaran uudesta tyylistä? ;) Mieheni tykkäsi keittiöjakkaran uudistuksesta, tämä tyyli kuulemma parempi. :) Se vastaus lämmitti, tätä tumpelo maalaajaa. Itse olen vielä liian kriittinen, mutta on tää PALJON paljon parempi. Nyt se kuuluu meidän sisustukseen. Nyt odottaa tätä äitiä uusi maalaus projekti, sitä ennen löydettävä siihen sopiva tarra/ maali sapluuna

Huuhtikuu 2014

Ihana päivä. <3 Tänään on ollut huippu ihana päivä! :) Hyvä fiilis ja ollut niin energinen olotila. Tänään aloitin personal tarainerin, kivaa oli. Suosittelen muillekin! :) Tulee tehtyä huippu tehokkaasti, kun toinen vaatii ja kannustaa. Tarkoitus on minun käydä muutamia ohjattuja tunteja, ja että opin kahvakuulan kanssa treenaamaan. Koti äidin on välillä vaikea päästä lähtee treeneihin, jos on viikkoja yksinään. Niin voin ottaa kotona kunnon hiki treenit personal trainerin ohjeiden mukaan. Jalat on ihan hapolla ja kipeät. Odotan innolla jo huomista treeniä.  Aurinko paistoi todella kauniisti ja peipot visersi. Minä niin rakastan kevät aikaa. Ensimmäiset leskenlehden kukat bongattu viikonloppuna metsä lenkillä. Viikonloppuna istutin muutamaan ruukkuun kevään ensimmäiset ihanat orvokit. Miten teillä muilla onko kevät fiilis? Täältä löytyy kevät fiilis, ja meinaan  tästä tunteesta nyt nauttia. Nyt on tällä äidillä energinen ja hyvä fiilis. Välillä toi hyvä fiilis

Huuhtikuu 2015

Kiirellistä elämää, pitäisi ottaa rauhallisemmin! Nyt on ollut kiireelistä elämää ja huisketta. Kaipaan rauhallista aamua tai koti iltaa hyvän lehden parissa. Nyt ollut kivaa puuhaa, pääsiäisenä reissattiin ja nähtiin ihmisiä <3 ja tullut puunattua liikaa kodin kimpussa. Jäänyt se tärkeä asia väliin urheilu ja lepo. Elämä on välillä aika kiirellistä ja pitäisi koko ajan ollut TEHOKAS. Itse huomaan, että jos on ollut liikaa ohjelmaa tai yrittänyt tehdä kaikki pakolliset kotihommat, jää oma rauhallinen aika väliin. Nyt TAAS kerran haluan panostaa omaan päivittäiseen lempi hetkeeni, kuten tämän blogin kirjoittamiseen tai sisustamsien pariin. Meillä jokaisella on oikeus rauhottua ja kuunnella omaan jaksamistaan.  Onneksi itse eilen luin Facebookista personal trainer viestistä. Se kuullosti hyvältä. :) Itselläni oli talven aikana kova urheilu wimma. Nyt se on vähän jäänyt liian vähille. Ollut kiire ja yksin joutunut vastamaan lapsista. Tämä nainen tarvitsee persuksl

Huuhtikuu 2015

Iloista pääsiäistä!  Askartelin yhtenä päivänä tälläisen pääsiäis aiheisen kortin. Kortin pupu malli on otettu Tilda pääsiäis kirjasta. Itse vähän lisäsin hempeyttä. Pääsiäis kortti pääsi olohuoneen kellon alle tuomaan iloa arkeemme. Nyt alkaa pääsiäisen vietto. Iloista ja ihanaa pääsiäistä jokaiselle. :) <3 <3<3<3<3 <3<3<3<3 <3<3<3<3 Tein vielä pieniä kortteja, vaikka pääsiäiskukka tervehdykseen.  <3<3<3<3 Ihania valkoisia ruusuja. <3 Kauniit Perfect Home kynttilälyhdyt. Toiseen laitoin kukat ja toiseen tuikun ja tietenkin vaaleanpunainen nauha.  <3<3<3<3 Tälläinen keittiö on meillä.  <3<3<3<3 Ihanaa pääsiäistä jokaiselle! :) :)

Huuhtikuu 2015

Pääsiäis asetelma!  Maaliskuun viimeinen päivä oli huippu päivä. Sain koko päivän nauttia iloisesta ja hyvästä päivästä. Iso kiitos miehelleni, joka sanoi minulle aamulla kauniita sanoja, että jaksoin olla posiitivinen ensimmäisen kodin näyttö päivänä. :) :) Tuli tänään oltua reipas ja tehtiin iso viikko siivous. Kannatti tehdä, sain kehuja jokaiselta kodimme katsojalta "onpa siisti koti ja kaunis". Yllätyin positiivisesti ensimmäisen näytön katsojista ja mielenkiinnosta. Hyvä juttu.  Katsotaan miten tässä käy. ;) Aiemmin tein tälläisen pääsiäis asetelman. Valkoisia ruusuja, tulppaaneja ja pajunkissan oksia. Lisäsin harmaata pitsiä ja höyheniä. Tästä tuli herkkä asetelma.  Olen ihastanut Perfect Home sisustus tavaroihin, ja olen päässyt itse mukaan näihin kuvioihin. Minun yksi haaveni, on saanut mahdollisen kokeilla siipiä. :) Tälläinen on tämän kevään unelma asia. <3 <3   <3<3<3<3