Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Lokakuu 2015

Niin odotan innoissani tulevaa muuttoa "Villa linnaan". :) Moikka pitkästä aikaan. :) Tänään vietän synttäreitä vielä pienen hetken. Ensi vuonna siirryn vähän aikuisempaan ikään 30- kympille. Vielä saan vuoden nauttia 20 kymppisenä olosta, otetaan ilo irti. :)  Minun viime vuoteen on tapahtanut paljon asioita, isoja muutoksia ja ihania muistoja. <3  - viime syksynä Haminaan muutto -meidän perhe pääsi asumaan saman katon alle <3 -sain olla kotiäitinä  -viettää aikaa lasten kanssa ja tehtiin ihania juttuja -liikunnan kipinä -muutto tänän kesänä Mikkeliin -pupunen täytti 1 -v ja aarteeni 5-vuotta <3 -työ kuviot -löydettiin unelma koti  kohta saan tehdä pysyvää kotia meidän perheelle. Kerrankin saa rauhassa asettua omiin nurkkiin.  Viikko takaperin käytiin ihastelamssa omaa tulevaa kotia. Toisella kerralla vielä enemmän ihastuin kotiimme ja ihastelin sen kauneutta. Siitä tulee nätti koti. Ja luulen, että viihdytän kotona par