Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Huhtikuu 2020

Iloista Vappua! Markus sai ensimmäisen vappupallon, muumi aiheisen. Markus tykkää kaikesta mikä liittyy muumeihin, muumiohjelma on lemppari. Perheen kaikki lapset sai omat vappupallonsa, perinne. <3  Itse eilen askartelin vappu kukiksi vappuhyrrät.  Tänään tiedossa rentoa vappuaaton viettoa perheen parissa. Pidetään omat naamiaiset ja syödään herkkuja.  Iloista vappua!

Huhtikuu 2020

Rikkinäisen kellon uusi tehtävä, talon numerokylttinä. Olen useamman vuoden säästänyt rikkinäistä kelloa. Pari viikkoa sitten sain idean, hyödynnän kellopohjaa talon numerokylttinä. Otin kellotaulusta viisarit pois, maalasin keskustan Vintage paint kalkkimaalilla, numeron ja tekstin harmaalla kalustemaalilla ja suihkuttelin lakka kerroksen.  Ihanaa viikonloppua!

Huhtikuu 2020

Hyönteishotelli. Tein iltapäivällä  hyönteishotellin. Tämä oli ihan helppo tehdä. Käytin tarvikkeena säilykepurkin, kuumaliimaa, leveää pitsinauhaa, juuttinauhaa, kaislaa ja koiranputkea. Säilykepurkin ympärille liimasin pitsinauhaa. Saksilla leikkasin sopivan kokoisia pätkiä kaislasta ja koiranputkesta, ja ne laitoin purkin sisään. Kiinnitin puuhun  kiinni juuttinauhalla. Haluisin tehdä romanttisen ilmeen hyönteishotelliin. Toivottavasti saadaan hyödyllisiä pörriäisiä ja hyönteisiä asumaan. Lapsien kanssa suunnitellaan isompaa hyöynteishotellia puusta.  Ihanaa päivää sinulle!

Huhtikuu 2020

Perhosten havinaa. Perjantaina iski askartelu wimma, luova olo. Sain idean, että haluan olohuoneen sisustus oveen tehdä kevään värisiä perhosia. Otin puhelimeni ja katsoin Pintarestistä perhos malleja. Pintarest on paras idea, pankki kaikkeen puuhasteluun. Löysin vaaleanvihreätä kartonkia (jossa on valkoisia sydämiä) ja omasta takaa perhos malli, mitä hyödynsin projektissa. Perhosten havinaa, raikas keväinen sisustus pilkahdus. Iski perhos wimma, projekti saattaa jatkua eteisen seinääkin.  Ihanaa iltaa sinulle! 

Huhtikuu 2020

Pajuoksat hyödynnetty uudella tavalla. Hyödynsin Pääsiäis pajuoksat vielä toisella tapaa. Laitoin pajuoksat etukuistin kukkaruukun multaan. sopivin välein. Ennen sitä istutin pelastetut kukkasipulit ruukkuun, helmililjaa ja narsisseja. Sidoin pajuoksat rusetilla päästä nippuun. Sain uudet kevät istutuksen omasta takaa.  Ihanaa iltaa sinulle! <3

Huhtikuu 2020

Tein puutarhastani kuvakollaasin ja suunniittelin tulevaa. Siivosin alkuviikosta oman vaatehuoneen, sieltä löytyi kasa vanhoja Viherpiha lehtiä. Lähti heti ajatus liikkeelle, etä hyödynnän nämä lehdet oman puutarhan kuvakollaasissa. Katsoin lehdet läpi, otin talteen kaikki puutarha kuvat mitä minulla on jo kukkapenkeissä ja mitä haluan vielä sinne istuttaa ja rakentaa. Vaatehuoneesta löytyi iso pahvin palanen ja siihen rupesin Kiirastorstaina laittaa paikoilleen kuvia. Yritin kuvat sommitella kauniisti, eri värisiä vierekkäin. Minun puutarhan kukat ja istutukset ovat romanttisen värisiä ja pieniä väri pilkahduksia oranssista. Mukava työ projekti, tämän säästän, pysyn kärryllä mitä minulla tuolla kasvaa. Kuvakollaasista ei ihan löytynyt kaikkia puutarhan kasveja, muutama laji puuttuu.  Puutarhaaani haluan vielä puutarhakaaren, puisen kasvihuoneen ja koristeaidan vaalenanpunaiselle köynnösruusulle. Unelmia ja haaveita pitää olla myös puutarhan parissa. Viime vuonna piti kesällä kohentaa

Huhtikuu 2020

Markus täytti tänään 1-vuotta! Markus täytti tänään 10.4.2020 1-vuotta. Tärkeä etappi takana. Vuosi on ollut haastava, pelottava, paljon rakkautta ja iloa. Itsekin kiitin Markusta syntymäpäiväkortissa ensimmäisestä vuodesta, mitä ollaan saatu hänen kanssaan viettää. Edelleen en päivääkän  vaihtaisi pois, meidän elämä on näin rikkaampaa. Erityisvauva/ lapsi on opettanut meitä enemmän arvostamaan elämää. Pienikin murhe ja vastoinkäyminen, Markuksen sairauksien ja tilanteessa, ei enää tunnu miltään, niistä ei stressata. Pieni Markus on tuonut meidän perheelle paljon iloa, omalla positiivesella asenteella. Kiitos, kun saan olla sinun äiti-Markus. <3 Tämä kappale on minun ja Markuksen lemppari, kuunneltiin paljon tsemppi lauluna, ennen sydänleikkausta. Edelleen kuunnellaan, tämä laulu kantaa voimaa myös tuleviin leikkauksiin.  Ainutlaatuinen Missähän sut tehtiin Tähtien tuolla puolella Muovailtiin huolella Ethän sä ikinä Kadota tuota katsetta Mitähän sä vielä kantaa voit Korkealla kun no

Huhtikuu 2020

Omasta mamma paidasta tehty kassi. Maanantaina pojan käsityötuntina piti kokeilla tehdä kassi vanhasta paidasta. Lapsien kanssa tehtiin lapsille omat kassit. Lapset tykkäsivät helposta työstä ja hauskaa oli. :) Itsekin innostuin hyödyntämään kauniin mamma paidan kassiksi. Rakastan pilkullisia vaatteita, ja sain kauniilla tavalla hyödyntää tärkeän mamma paidan.  Tässä on teille linkki, kokeilkaa.  https://www.facebook.com/5min.crafts/videos/716713471804574/ Mukavaa päivää sinulle!

Huhtikuu 2020

Palmusunnutai Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaksi vuodeksi vitsa sinulle, palkka minulle. Tänään lapset virpoivat meidät vanhemmat ja videopuhella mummo ja pappa ja Markuksen sylikummin. Soitimme vielä erikseen mieheni mummolle, ja lapset virpoivat isomummon, tarkoitus oli tuoda päivään iloa.  Piilotin molemmille lapsille suklamunia heidän omiin huoneisiin. Lapset saivat  aarrejahdin ja vähän enemmän suklaamunia.  Aurinkoista palmusunnuntaita sinulle!

Huhtikuu 2020

Narsissit. Sain eilen tuoreet kukat pitkästä aikaan. (Oli monen viikon tauko, tälläinen tuntuu todelta isolta jutulta).Olin niin onnellinen pääsiäis narsisseista. Laitoin auringon keltaiset narsissit etukuistille koristamaan tulevaa Palmusunnuntaita. Eilen samalla tein koivun risuista munan muotoisen kranssin, kukka-astian ympärille. Lisäsin vähän sammalta ja koriste heinää, tietenkin muutama pupu, höyhen ja koriste muna.  Tästä tuli pirteä asetelma.  Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua jokaiselle! :)

Huhtikuu 2020

Valkoinen maa, takatalvi. Eilen alkoi lumisade, tuli takatalvi. Ihastelin kyllä valkoista maisemaa, toi ilta kävelylle lisää valoisuutta. Kävin koirien kanssa rannalla kävelyllä. Onneksi on iso piha, missä voi koirat käyttää ilman hihnaa lenkillä. Tänään on satanut lisää lunta, märkää nuoska lunta. Välillä paistaa aurinko, ja kohta tulee taivaaltaa isoja pumpulin kokoisia hiutaleita. Ikkunan takaa on kiva seurata huhtikuun ensimmäisen päivän keliä. Tällä hetkellä paistaa aurinko, ja vesi pisaroita tippuu puiden oksilta maahan, mitkä kimaltelee.  Ihanaa iltaa sinulle!