Siirry pääsisältöön

Tammikuu 2015

<3<3<3<3




Raikkaampaa sisustusta kotiin, kiitos! 





Joulua on riisuttu pois, rupesi kuusi tiputtaa ihan hirveästi havusia. Kuusi laitettiin pois uudenvuoden päivänä. Olen sitä mukaan  ottanut punaisia koristeita pois kodistamme. Punainen on jouluna kaunis väri, mutta pikku hiljaa rupes tuntuu liian voimakkaalta väriltä. Ihanaa laittaa kotia keväisemmän näköiseksi. Paljon enemmän raikkaampaa väriä kaipaa. Ensimmäiset tulppaanit ostettu. Se tuo keväisempää ilmettä. 

Uudenvuoden lupauksen tein: karkkilakko ja 5 kg itseni kevemmäksi ennen kesää. Paljon liikuntaa. :) Mieheni teki minulle lankkuhaasteen, jokaiselle tammikuun päivälle. Tänään aloitettiin ensimmäinen 20 sekunilla, teki hyvää. Kaksi sektiota takana, maha pömppö ja vatsalihaksissa ei tuntoa. Lankkuhaasteen jälkeen tunsin pientä nipistelyä vatsalihaksissa. Energisellä ja iloisella asenteella varmaan saan keskivartalon timmimpää kuntoon. En anna periksi. Kerrankin laitan itseni kuntoon, että olisin energinen äiti omille ihanille lapsille. Eilen oli hirveä vieroitus päivä suklaasta, se on ollut paheeni monta vuotta. Hitsi, että olin pahalla päällä. No, pitää miun purkaa se paha olo vaikka tohon kahvakuulaan, eikä mieheeni. Kohta ensimmäiset treenit, ja tästä tämä kuntoilu alkaa. Päivän syömisetkin on laitettu uuteen uskoon, paljon kasviksia ja vähärasvaista lihaa, kuten kanaa tai kalaa. Pieni pala leipää päivässä ja vähän maitotuotteita. Oikea elämäntapa remontti tehty. Onhan se hyvä tässä vaihessa ikää tehdä, pikku hiljaa lähestyn 30-vuoden ikää. Joskus haluan olla huippu kunnossa!! Juosta ensimmäinen puoli maratoonin. 

Kotiani olen laittanut keväisempää tyyliin. Rakastan sisustaa, se on niin ihanaa. Ja kukat on intohimoni. 


<3<3<3<3




Eteisen tervetuloa kranssiin laitoin tälläisen pupu tyylin. Aika suloinen. 


<3<3<3<3






<3<3<3<3




Kävin eilen kukkakaupasta ostamassa kotiin keväisempiä kukkia. Löysin vaaleanpunaisen hortenisian. 


<3<3<3<3






Kynttiläkippoihin vaihdoin keväisemmän tyylin, kirsikankukkia. 


<3<3<3<3






<3<3<3<3






Kerrotut tulppaanit.


<3<3<3<3





Laitoin keittiön pöydälle tälläisen kukka-asetelman oranssit ruusut ja limenvihreät neilikat. Sain tälläisen uuden kynttilän tänään, i like. 



<3<3<3<3





Sain tänään ihanat keltaiset tulppaanit. Tervetuloa kevät kotiini. Tästä tuli tälläinen kukka postaus, kukat on vaan minun juttu. 




<3<3<3<3


Kommentit

  1. Kauniita kukkia!
    Tuo lankku on tehokas liike ja alussa se kyllä tuntuu. Minä aion käydä säännöllisesti jumpissa niinkuin se vuorotyöläiseltä onnistuu. On kiva huomata miten kunto paranee ja jaksaa paremmin :)
    Ihanaa viikonloppua Marianne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ellen. :) Tänään oli minulla kukka päivä. :) Kukat tuovat minulle iloa elämään.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta...

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Syyskuu 2021

  Syksyyn valo loistoa Viime viikolla kaivoin ensimmäiset koristevalot esille. Halusin pimeään syksyyn tunnelmaa ja valoa, ja sitä sain. Olen saanut joka päivä illasta ihastella tunnelma valoja. Lapsetkin tykkäsivät äidin virityksestä. Tämä on merkki tulevasta joulusta. Täällä maalla voi laittaa ihan milloin vaan kausivalot. Ja meinaan lähipäivinä lisää laitella. Elämääni kuuluu tunnelmavalot aikaisin syksyllä.💗 Tunnelmallista viikkoa sinulle!