Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Helmikuu 2015

Hempeä helmililja, kevään ensimmäinen. <3 Eilen kävin hammaslääkäri käynnin jälkeen pikaiseen kaupassa. Kiinnitin heti huomiota kukka valkikoimassa, hempeän helmililjan. Rupesin heti enemmän hymyilee, kun näin helmililjan ilmestyneen kauppa valikoimaan. Kevät tulee ja pääsiäinen. Saa nähdä miten minun kukkapenkin kukkasipulit lähtee nousemaan, sieltä pitäisi nousta näitä ihania helmililjoja. Meillä päin on saanut lumet kyytiä ja linnut visertelee jo enemmän. Ai, että rakastan kevät kukkia ja ylipäänsä hereilevää kevät luontoa.  Kävin aamulla kurkkaamassa millaisia pääsiäis koristeita löytyy piilosta, otin yhden ruskean pupun jo esille. Haaveilen ja suunnittelen itse tekeväni pääsiäis koristeita. Itse omistan vain muutaman koristeen. Haluaisin hankkia ja tai itse tehdä jonkun kauniin aarteen, minkä voisi joka vuosi ottaa esille pääsiäisen aikaan.   <3<3<3<3 Minun lempi kevät kukkani on helmililjat ja orvokit. Mikä on teidän lempi kevä

Heilmikuu 2015

Ihanasta kankaasta tyynyt! Löysin viikonloppuna vaatehuoneen laatikosta tämän ihanan kukkakankaan. Olin kokonaan unohtanut. Ompelin kaksi sohvantyynyn päällistä. Kangasta jäi vielä, siitä pystyisi ompelemaan 4 tyynyä lisää tai vaikka kaitaliinan.  Olen viimeksi ommellut tyynynpäällisiä 5-vuotta sitten. Oli siitä jo aikaa, sain kummiskin ommeltua. Ei se hirveän vaikeeta ollut. Nyt äiti on ollut sen verran energinen, että jaksaa tehdä omilla käsilläkin kaunista. Omaa tekemää sisustus juttua osaa vielä enemmän arvostaa. Ei sitä aina tarvitse kaupasta ostaa valmista. Oli kivaa puuhaa. :)  <3<3<3<3 Tälläinen kangas. Tämä on niin ihku.  <3<3<3<3 Happiness- onnellisuus. <3 Nyt valmistamaan ruokaa ja sitten pienet hiki treenit pystyyn.  Kivaa päivän jatkoa! <3 <3<3<3<3

Helmikuu 2015

Elämä on ihanaa!  Tämä on ruusuiset unelmat 100 postaus! :) Blogin kirjoittaminen on minulle harrastus ja äidin rauhallinen hetki pois kodin askareista. Blogin kirjoittaminen on ihanaa, palkitsevaa, saa ideoita muilta blogin pitäjiltä, ystävät <3 ja ennen kaikkea hyvän mielen tuomista! Tulen jatkamaan tätä minun harrastustani. Tykkään käydä lukemassa omia suosikki blogiani. Olen kiitollinen blogini lukijoista ja mieltäni lämittää kovasti kommentit. ELÄMÄ ON IHANAA!!  <3<3<3<3 Kyllästyin taas kerran keitttiön verhoihin, ei ole minulta yllättävää. ;) Edelliset oli vaaleanpunaiset, ja jälleen rupesin kaipaamaan valkoisemapaa tyyliä. Tälläinen tyyli tällä kertaa, ja tästä minä tykkään. :) Valkoinen unelmaa jatkuu.  Löysin Hemtexistä kappaverhon.  Verhosta löytyy kukkia ja perhosia. Vitriini sai viirinauhan. Laitoin lintuhäkin ikkunan eteen. Joku vihreä kasvi pitää hankkia sinne koristelemaan, vaikka murantti. Tai vielä tekisi Tilda- romanttise

Helmikuu 2015

Valkoisia ihaanuuksia!  Tänään meillä kävi rakkaita vieraita kodissamme. Oli tosi kiva päivä. :) Nämä valkoiset Pentikin tabletit ovat uudet ihanuudet, saimme lahjaksi uudesta kodistamme. Tabletit ovat muoviset, pystyy hyvin pesemään lapsiperheen roiskeilta, suoraan raanan alla.   Nämä tabletit ovat ihanat, näyttää niin pellava tabletin näköiseltä. Tällä viikolla sain hoidettua omia tärkeitäkin asioita. Jatkan vuoden loppuun kotiäitinä olemista, nyt nautitaan pienistä lapsista. <3 Lapset ovat kerran pieniä, haluan ottaa tästä mahdollisesta kaiken irti. Lapset elämäni suola ja rakkaus. <3<3  <3<3<3<3 Saimme näin ihanan hempeän kukka-asetelman.  <3<3<3<3 Eilen kauppareissulta lähti mukaani sydämen muotoinen herttaköynös. Sydämet ovat minun juttuni, en voi vastustaa. ;) <3<3<3<3 Saimme aivan ihanan valkoisen virkatun maton. Tämä on ihana, tästä haaveillut pitkään. Sopii täydell

Helmikuu 2015

Turkoosi valtaistuin! Löysin viikko takaperin pojalleni oman valtaistuimen olohuoneeseen. Olin jo tätä pitemmän ajan ihastellut Villa Kikatuksessa.  Yhtenä sunnuntaina ryhdyin hurjaksi ja ostin ihanan turkoosin tuolin. Poikakin on tykännyt. Tämä tuoli on ihku ja tulee olemaan meidän perheen elämässä mukana. Haluisin ottaa lapsista kuvat valokuvaliikkeessä, kera turkoosin valtaistuimen kanssa. Tämän tuolin säästän lapsenlapsille tulevaisuuden päähän. ;)  <3<3<3<3 <3<3<3<3 <3<3<3<3 Wimma neiti oli mukana laskiais sunnuntain ulkoilussa. <3<3<3<3 Tänään oli näin kaunis taivas, kun ajeltiin kotiin päin Mikkelin reissulta.  <3<3<3<3

Helmikuu 2015

Tulppaaneja ja pientä pintaremonttia!  Kokeilin laittaa tulppaaneja ihan erilaisiin astioihin, vaihtelu virkistää. Olen tottunut aina käyttämään samaa luotto maljakkoa. Sain tämän idean luettuani kaverin blogia. :) Tämän kuvan tulppaanit laitoin Pentikin astiaan, tulppaanit yritin laittaa vaakatasoon.  <3<3<3<3 Sitten löysin kaapistani lasikannun ja laitoin nämä tulppaanit siihen. Kivalta näyttää.  <3<3<3<3 Eilen illasta mieheni aloitti pienen pintaremontin sisäovien vaihdolla. Entiset ovet oli alkuperäiset ja tasaiset. Nyt ovet on paljon paljon paremmat, pienikin muutos teki tyylikkäämmän ilmeen. Suosittelen muillekin. Nyt täällä ihastellaan uusia ovia, jopa poikamme tykkää muutoksesta. :) <3<3<3<3 Alkuperäinen ovi. <3<3<3<3 Tyylikäs ovi rivistö.  <3<3<3<3 Tälläinen pieni muutos kannatti.  Oikein ihanaa viikonloppua!!! &l

Helmikuu 2015

Löysin seinähyllyn! Useamman viikon metsästin tytön nurkkaukseen seinähyllyä. Surffailin monessa nettikaupassa. Netistä en löytänyt sopivaa, tai siis hintakin oli yksi syy miksei kolahtanut. Tämän seinähyllyn löysin Jyskistä, hintakaan ei ollut paha tais maksaa tarjouksessa 37,90 euroa. (oh 70 e paikkeilla). Hylly on metrin leveä, tuli myös mukana 3 valkoista koria. Koreja en ota käyttöön, laitan tytön aarteet lokerikko kohtiin. Nyt pääsen laittamaan tytön nurkkauksen valmiiksi. :) Sitten alkaa pojan nurkkauksen sisustus.  Eilen ja tänään on näkynyt super ihana aurinko. Eilen oli + 4 astetta lämmintä, niin keväistä. Talitintit lauleli ja räystäiltä tippui vesipisoroita. Niin ihanaa.  <3<3<3<3 <3<3<3<3

Helmikuu 2015

Luonnon valoa olohuoneessa!  Eilen innostuin siivoamaan olohuonetta, etenkin tota meidän isoa pöytää. Meidän pöytää kerää aina ylimäärästä tavaraa puoleensa- tai siis siihen on helppo jättää tavaroita "seisomaan". Lapsi perheessä on joka päivä siivottavaa. Apua, lopullinen kierre. Kun saan tehtyä jonkun urakan, hetken päästä joutuu aloittamaan uudestaan. Myönnän, että ei meillä aina ole näin tip top ilmettä! Välillä on huoneissa kaaos pyykeistä ja leluista. Äiti pikki hiljaa raivaa kotia, pitäisi muistaa tässäkin hommassa hauskuus ja positiivinen asenne!!. Välillä äitiä kyllä ärsyttää, mutta onneksi se on ohi menevää, ja asialle voi tehdä jotain. Nyt kuntoilemaan ja jatkuu pyykki urakka. Tänään lapsien kanssa piirellään, pojan suosikki aihe Halloween. :) <3<3<3<3 <3<3<3<3 Eilen vietettiin kynttiläpäivää, sen kunniaksi sytytin uudet Hemtexin kynttilät.  <3<3<3<3 <3<3

Helmikuu 2015

Valkoista kukka loistoa!  Rakas mieheni osti minulle valkoisen muurikellon. Tämä on niin kaunis. :) Laitoin valkoisen pitsiliinan. Vähän  valkoista romantiikkaa.  Tämä viikko on ollut kiireinen, onneksi tänään on kotipäivä. Ja voi rauhassa tehdä rästi hommia ja viettää lapsien kanssa aikaa. Minä välillä kaipaan rauhottomis aikaa ja olla vaan ihan kotona. Kotona on ihana olla. <3 Rennot vaatteet päälle ja pikku hiljaa tekee hommia, ei millään kiire asenteella, muuten kotipäivä menee pipariksi. Poika saa olla tarvittaessa koko päivän pyjama päällä jos haluaa. Kotipäivästä osaa ottaa ilon irti.  <3<3<3<3 <3<3<3<3 Meidän perheen uusi talo lyhty. Tämä on n. 4. "SWEET HOME" Löysin tämän ale pöydästä.  <3<3<3<3 <3<3<3<3 <3<3<3<3 Laitoin valkoiset puu sydämet roikkumaan tohon ikkunaluukulle.  Valkoista ja ihanaa viikonloppua!

Helmikuu 2015

Talvinen maisema, talvellakin on kaunista!  Yön aikana oli satanut lisää lunta. Olen useampana päivänä tehnyt hyöty liikuntaa, kolaamista lumen parissa. Tänään iltapäivällä tuli PITKÄSTÄ aikaan aurinko näkyviin. Kävin tämän kuvan ottamassa takapihalta. Suomen talvi on kaunista ja nautin yllin kyllin luonnon kauneudesta. Tänä talvena on saanut kaunistella valkoista luontoa.  Tänään käytyin Hartti pojan eläinlääkärillä Kouvolassa kontrolli tarkastuksessa. Röngten kuvista nähtiin sääriluun luutuneen! Hartti pojan jalka on hyvässä kunnossa ja leikkaus auttoi. Nyt saadaan eleillä normaalia koiran arkea. Hyvä uutinen. 3 kk elettiin varovaista koira arkea, Hartti tottui erilaisiin kieltoihin. Nyt meidän Hartti poika saa juosta vapaammin ja mennä rappusia, mutta kummiskin kohtuudella.  <3<3<3<3 SININEN HETKI! Kävin Wimma neidin kanssa meidän taloyhtiön rannalla kävelemässä, just oli tulossa pimeä. Sain otettua kuuluisan SINISEN HETKEN <3. Aamu