Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Joulukuu 2018

Punainen amarylliksen oksa ja jouluinen asetelma. Olen tänä vuonna enemmän vielä ihastunt amarylliksen kukkaan, etenkin leikkoina. Amarylliksen kukka on kaunis ja juhlava jouluisessa sisustuksessa. Eilen viimeksi ostin lisää jouluksi leikkona amarylliksen kukkia.  Suomalaisesta Kirjakaupasta ostin muovisen kupun, mihin voi itse tehdä oman näköisen jouluisen koristeen. Tämä on siitä hyvä, pienet esineet ei häviä ja eikä saa pölyä niskaan. Lapset luulivat, että tätä voi sekoittaa. :) Jouluinen viikko menossa, vielä muutama lahja ostettava, siivoilua, leipomista ja ennen kaikkea viikonlopuksi rauhoitutaan joulun viettoon perheeni parissa.  Ihanaa päivää!

Joulukuu 2018

Mikkelin Kenkäverosta muutama ihana kuva, mihin ihastuin. Hei pitkästä aikaan! Nyt oli pitkä tauko blogi päivityksestä, olen lepäillyt, ollut raskaat hautajaiset, tehnyt töitä, ollut välillä sairaslomalla ja kasvatellut rakasta raskausmahaani, nyt vko 19. Viikot on mennyt nopeasti. Kävin viime viikolla hyvän ystäväni ja tytön kanssa Mikkelin Kenkäverossa ihastelemassa, joululahja ostoksilla ja herkuttelemassa.  Nämä kolme kuvaa oli upeita ja ihastuin näihin. Ensimmäinen kuva on aivan ihana, uudentyylinen kuusikoristelu. Kaunis naisen mekko. Ihanaa joulukuun alkua jokaiselle! <3