Siirry pääsisältöön

Kesäkuu 2020

Marjainen marenki piirakka

Leivoin aivan herkullista marjaista marenkipiirakkaa. Tätä leivon varmasti päiväkahville uudellen. 

Ohjeen löysin vanhasta Unelmien Talo ja Koti lehdestä. Unelmien Talo & Koti lehti on hyödyllinen uusiin kokeiluihin ja sisustus juttuihin.

Marjainen marenki piirakka
(Itse hiukan sovelsin ohjetta oman näköiseksi)

Pohja
150 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1/2 dl perunajauhoja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte 
5 dl pakastevadelmia, jotka laitoin kattilaan, pieni määrä nestettä, ja nopeasti keitin. 
2 dl pakastemustikoita

Päälle
2 valkuaista
4 rkl sokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vaahtoon. Sekoita taikinaan keskenään sekoitut kuivat aineet. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja myös reunoille. Paistaa pohjaa noin 20 minuuttia, 200 asteessa, kunnes pohja on saanut kauniin värin. 
Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi.
Levitä vadelmakeitos ja mustikat piirakan pohjalle. Nostele marenki lusikalla marjojen päälle. Paista piirakka uunissa, kunnes marenki on saanut pintaansa kaunista väriä. 




Aurinkoista päivää sinulle!


Kommentit

  1. Oih, marenkipiiras on mitä ihanin kesäherkku!
    Aurinkoisen lämmintä kesäkuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. <3
      Ihanaa ja aurinkoista kesää sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Heinäkuu 2018

Kylmävarasto valmis, ihan itse tehdyt hyllyt. Ihanaa kylmävarasto valmis sisältä. :) Mieheni rakansi ihan itse hyvät ja toimivat hyllyt.  Tätä on niin odotettu. Varasto tila siivottiin rakennus pölystä.  Ensimmäiset tavarat kannettu hyllylle, järkevästi pitää hyllyt täyttää, saa paremman hyödyn varastosta. Minun puutarha ruukut ja tavarat pääsee talven ajaksi parempaan suojaan.  Saadaan talon kuistin ilme siistimmäksi, kun viedään ylimääräinen tavara varastoon piiloon. Mieheni on aika taitava, oma tekevää osaa arvostaa. <3 <3  Ihanaa viikonloppua!

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta, ja sijo