Siirry pääsisältöön

Toukokuu 2020

Kasvimaan laittoa

Eilen Helatorstaina tein meille kasvimaata kasvatuslaatikoihin. Laitoin kasvamaan perunaa, uuden ruohosipulin, keltasipulia, punasipulia, tilliä, punajuurta, porkkanaa, salaattia ja toista punasipulia. 
Olin tosi onnellinen, kuin sain  omasta takaa komposti multaa. Minkä vielä sotkin toisen mullan kanssa ja kasvimaa ravinteen kanssa. Laatikoissa kasvoi ennestään 2 raparperiä ja laventelia. Projekti jäi kesken, jatkan sitä lähi viikkoina. Tilasin eilen illalla Hankkijalta lisää 3 kasvatuslaatikota, 1 löytyy omasta takaa. Eli 4 uutta istutuslaatikkoa laitan samaan riviin. On hyvä saada omasta takaa ruokaa, ja myös kiva seurata projektia. 

Uusiin laatikkoihin laitan papua, hernettä, persiljaa, lehtikaalia ja lisää punajuuria, edellisiä siemeniä jäi talteen. 

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua sinulle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Huhtikuu 2019

Vauvan tuoksua on ollut 2 viikkoa.

10.4 syntyi meidän pieni klo 13.39 kiireellisellä sektiolla Mikkelin keskussairaalassa. Minua rupesi sinänä päivänä koskemaan vatsaan, vielä istukan kohdalle. Edellisenä päivänä olin huolissan itsestäni ja pienestä, kun kävin Mikkelin sairaalassa ultrassa. Silloin huomattiin vauvan virtaukset huonontuneet ja minun istukan toiminta. 

Onneksi minulle tuli se kova vatsa kipu, ilmeisesti istukka oli irtoamassa ja supistukset kovenivat. Mentiin Mikkelin keskussairalaan klo 11.45 ja siitä suoraan tarkkailuun. Sydänkäyrällä näkyi kohdun supistukset ja tuli vauvan sydänäänen lasku. Sen jälkeen tutkimus huone oli täynnä lääkäreitä ja hoitajia. Syynnytyslääkäri sanoi, että minua ei enää ehditä siirtämään Helsinkiin leikkaukseen, kun vauvalla on hätä. Siitä ruvettiin minua heti valmistelee leikkaukseen. 

Pieni syntyi klo 13.39 kiirellisellä sektiolla. Leikkauksen puudutus epäonnistui, tunsin kaiken leikkaus kivun, onneksi aika nopeasti minut laitettiin lääkkeillä …

Lokakuu 2019

Valotaulu

Tilasin pari viikkoa sitten ensimmäisen valotauluni, tietenkin joulun punaisen värin mukaan. Tämä on super ihana, tyttönikin ihastui. Toinen huutelee joulupukkia! Jätettiin esille ensimmäinen joulu aiheinen koriste, tämä taulu. 
Kohta paistamaan tytön kanssa pipareita. :) Tyttöni haluaa leipoa jo ensimmäiset piparit. Tästä tämä joulu fiilis lähtee käyntiin. :) 💗
Rauhallista iltaa! 

Maaliskuu 2017

Elämän pieniä iloja viikon ajalta! <3 Pupu talo, kukkasiemenet laitettu multaan, orkovokin haaveilua, Wimma ja kuu maisema. Kaunis aurinkoinen järvi maisema. 




Meidän pupusen puputalo. Olen ommellut puputalon ikkunoihin verhot, vielä maalattava valkoiset verhotangot. Pieniä juttuja kevään aikana lisään puputaloon. 
Istutin kukkasiemenet multaan, turveruukkuihin. Kuva on meidän kodinhoitohuoneesta. Tällä hetkellä pidetään kodinhoitohuoneessa lastenvaunuja, koska ei ole vielä rakennettu autotallia/varastoa. Olisin muuten ottanut koko kuvan meidän ihanasta kodinhoitohuoneesta. 
Istutin vesimelonia, laventelia, sarviorvokkia, valkoista lobeliaa, sinistä lovbeliaa ja idän unikkoa. Ensimmäistä kertaa kokeilen itse taimia kasvatella, katsotaan lähteekö pienet taimet puskemaan. Täällä odotetaan innolla pinetä vihreää alkua. On tämä jännittävää puuhaa. 
Olen haaveillut orvokki istuksia, löysin vanhan kuvan tietokoneelta. Kiva välillä haaveilla. <3




















Wimma nautiskelija. 





Ostin tarjouksesta vaaleanp…