Siirry pääsisältöön

Tammikuu 2019

Uusi vuosi ja toivottavasti meidän perheellä parempi vuosi.


Olin Markuksen kanssa puolet joulukuusta Helsingin lastensairaalassa, joulupyhätkin meni pojan kanssa kahdestaan sairaalassa. Meidän pieni rupesi voimaan joulukuun alku viikoilla huonommin, joka näkyi hänen hengityksessä ja jaksamisessa. Markus vinkui ja oli tosi ahdistunut, ei ollut kaikki hyvin. Äidin huoli tosi iso, kun kotona yritin poikaa hoitaa, yritin kaikille selittää, että tämä ei ole normaalia. Käytiin alle viikon sisällä 3 kertaa omassa sairaalassa hakemassa apua, ennen kuin otettiin poika osastolle. Kummiskin poika oli vasta marraskuussa totaali sydänleikkaus ja hengitysvaikeudet pitää aina ottaa tosissaan, ja löytää syy. 

Lupaan jatkossakin olla yli hysteerinen äiti Markuksen hoidossa ja huolehtimisessa, se on minun tehtävä! <3

Lähdettiin pojan kanssa käymään isolla cityllä, ja sieltä löydettiin syy miksi voi huonosti. Markuksen oikeassa keuhkossa on ollut leikkauksesta saakka pleuranestettä, oikean pallean hermo vahingoittunut/kärsinyt avosydän leikkauksessa, eli palleassa minimaalinen liike, määrittämätön atsma ja sisään ja ulos hengitys äänet heikommat ja  tietenkin perus sydänsairaus. Ja kaiken kruunasi ihan perus virus räkä tauti, mikä pahensi tätä soppaa, mikä ilmeni siellä Helsingissä. Niin vihaan virus tautia, poika sairasti jo 5 virus taudin 8 kk ikään mennessä, ja virustautiin ei auta lääkkeet. Me asutaan päivät oikeastaan kotona,(tehdään vaan pakolliset kaupunki menot, kuten maidon haku pienestä kaupasta, kaikki pitää suunnitella etukäteen) ei edes nähdä muita ihmisiä, nähdään vaan terveitä sukulaisia, ettei Markus saa mitään tautia, koska hän on infektio herkkä ja sydän leikkauskessa otettiin pois kateenkorva kokonaan.  

Markusta lääkittiin hirveällä määrällä hengitys lääkkeitä, aikuinen ei edes saa sellaista määrää. Onneksi hengitettävät lääkkeet auttoivat välillä pojan oloa. Ilmatuki laite auttoi pojan omaa hengitystä, ja kuivatti keuhkoa. 

Markukselle suunniteltiin tähystystä nukutuksella, missä olisi tutkittu mahdolliset ahtautumat keuhkoputkessa tai synnynäiset pehmeydet. Sitä ei pystytty tekemään, oli 3 päivä/kerta mihin suunniteltiin pojan menevän, mutta anestesialääkäri ei antanut lupaa sydän tilanteen takia, pleuraneste  keuhkoissa ja virustauti. Oli aika pelottavaa, oikea ratkaisu, en halua itsekään mitään mitään riskiä pienelle.

Unitutkimus tehtiin, jossa saatiin varmistettua vaikea atsma diagnoosi. Olin koko ajan ollut siitä varma, että pojalla on atsma, nyt se on lopullinen diagnoosi. 

Markuksen eka joulu oli lastensairaalassa, herkkä ja tunteikas päivä. Joulupukki ja muori kävivät osastolla, toivat pienen paketin jokaiselle. <3

Tällä hetkellää ollan kotona, poika voi ihan hyvin, onneksi on lääkkeitä, auttaa vaivoihin. Itsekin laitoin kotiin joulun ennen uutta vuotta, mutta joka tapauksessa omalle perheelle paras juttu myöhemminkin juhlia tärkeää joulua. Mitä opin joulusta, joulu tulee jokaiselle, jopa vähemmällä laitolla ja perhe on tärkein. <3 Ihana Markus mukautuu omaan tilaansa voinnin mukaan ja opettaa meitä muita arvostamaan kaikkein tärkeintä, sitä rakkautta ja iloa pienissä silmissä. <3

Toivottavasti tämä vuosi olisi vähän parempi, mutta pelkään, ettei olekaan. Voi tulla eteen seuraava sydän operaatio, katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessan. Tällä hetkellä nautitaan koti arjesta ja kaikesta pienestä elämän ilosta. 💗




Toivotan kaikille hyvää Uuuta vuotta vuodelle 2020! <3


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta, ja sijo

Lokakuu 2017

Ihastelin Jotex verhoja!  Kävin äsken ihastelemassa pitkästä aikaan Jotex verho valikoimaa. Olipa upeita verhoja. En voinut vastustaa näitä verhoja, tilasin pitkäverhot. :) Olisi ollut kaikkea ihanaa sisustus juttua, maltillisesti hankitaan tavaraa ja sisustus juttuja. ;)  Nyt odotan innokkaasti tulevaa posti lähetystä, ja uusia verhoja. Sitä ennen pestävä ikkunat puhtaaksi.  Ihanaa viikonloppua!