Siirry pääsisältöön

Syyskuu 2019

Talomme Villa Linna.
Markus.

Tällä viikolla otin pitkästä aikaan kuvan meidän Villa Linnasta. Kuva on otettu ennen hämärän tuloa. Kuvan oton hetkellä mietin tulevaa ja kaikkia  asioita mitä on tapahtunut tämän vuoden aikana. Katsoin kaikkea kaunista mitä ympärilläni omistan lapsiani, koiriani ja omaa taloa. Oma onni ja rauha voi syntyä kaikesta ympärilläni olemasta tärkestä ja rakkaasta asiasta. Tällä hetkellä tarkein asia on omat lapset ja heihin liittyvä suunnaton rakkaus. <3 

Markuksen syntymän jälkeen, olen kokenut suunnatonta rakkautta, välittämistä, iloa, huolenpitoa, paijaamista, huolta, murheita, pelkoa ja ennen kaikkea kuoleman pelkoa. Pieni vauva voi antaa itsellesi valoa, iloa ja rakkautta, suunnatonta RAKKAUTTA. Isot lapset pitävät huolta omasta pienestä pikkuveljestä, hoitavat häntä suurella sydämellä. Äitinä iloitsen kaikesta pienestä hetkestä lapieni parissa, imen kaikki hetket muistoihin. Otan tällä hetkellä paljon kuvia lapsistani, etenkin Markuksesta, ihan normi tilanteista. Niitä on hyvä muistella myöhemmin ,kun selvitään asioissa etenpäin ja saadaan pieni poika kuntoon. 

Sain eilen tietää tulevan leikkaus ajankohdan, se helpotti tätä äitiä. Voin suunnata ajatukset sinne, elää tai siis yritää elää normaalia elämää. Ehdin rauhassa hoitamaan asioita, kuten koulu ja hoito asiat isommille lapsille. Ehdin antamaan vielä paljon rakkautta Markukselle, sitä hän saa joka tapauksessa joka päivä (myös leikkauksen jälkeen). Äidin rakas, erityislapseni. <3 

Olen miettinyt erilaisia tunteita ja pelkoja tulevaa leikkausta varten, onneksi olen päässyt niitä juttelemaan hoitajan kanssa. Sydänleikkauskissa on omat riskinsä, tiedän sen. Joka tapauksessa meidän poika pitää leikata, hän kuolee ilman tätä sydänleikkausta. Kuoleman pelko on ihan iholla. Rukoilen ja toivon ,että pojallani on suojelusenkelit läsnä kyseisen päivän aikana, ja kaikki menisi hyvin. Omia ajatuksia on hyvä kirjoittamalla purkaa, kaikki pelottava ja paha asia on saatava purkaa, ei niitä voi sisälle tukahduttaa. 




Rauhallista viikonloppua!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta, ja sijo

Lokakuu 2017

Ihastelin Jotex verhoja!  Kävin äsken ihastelemassa pitkästä aikaan Jotex verho valikoimaa. Olipa upeita verhoja. En voinut vastustaa näitä verhoja, tilasin pitkäverhot. :) Olisi ollut kaikkea ihanaa sisustus juttua, maltillisesti hankitaan tavaraa ja sisustus juttuja. ;)  Nyt odotan innokkaasti tulevaa posti lähetystä, ja uusia verhoja. Sitä ennen pestävä ikkunat puhtaaksi.  Ihanaa viikonloppua!