Siirry pääsisältöön

Maaliskuu 2019

Uusi uuni, helpottaa perheen ruuan valmistamista.


Meiltä hajosi noin kolme viikkoa sitten uuni, ihan yllättäen. Ihmettelin silloin hajoamis päivänä, miksi perus pannari ja karjalanpiirakat ei ajallaan kypsy uunissa. Samana päivänä yritin, myöhemmin paistaa uunissa koirien ruuan, uuni ei lähtenyt laisinkaan päälle. 

Uuni sanoi itsensä irti meidän kodista. Nykyään uudet kodinkoneet eivät kestä kovin kauan, hajoavat TOSI helposti. Tämä uuni oli noin 4- vuotta vanha. 

Uunin hajoaminen ei tuntunut missään, omat arvot muuttuunut parempaan suuntaan tämän raskauden aikana. En saanut edes minkälaista harmitusta, heti ajattelin, että rahalla saa uuden. Erilaiset isommat vastoinkäymiset voi ihmistä muuttaa ja ennen kaikkea parempaan suuntaan. Itse olen kasvanut eri ihmiseksi tämän talven aikana, mennyt vielä ihmisenä, vaimona ja äitinä parempaan suuntaan. <3 <3<3

Eilen saatiin uusi uuni paikoilleen. Uusi uuni on Bosch uuni, minusta on  paljon tyylikkäämpi kuin edellinen. Itse halusin ehdottamasti uuden uunin valkoisena, kun muutkin kodinkoneet ovat ja keittiön kaapit, sopii paremmin keittiön ilmeeseen. Eilen testattiin uutta uunia, paistoi paremmin, kuin entinen uuni. Luulen, että jatkossa minun leipomiset onnistuu paremmin, eikä jää raaksi. ;)
Toivottavasti tämän uunin kanssa on pitkä yhteinen taival, ja palvelisi meitä pitkään. Onneksi on muutaman vuoden takuu voimassa, jos täällä maalla olevat sähkökatkot vaikka hajoittaisi.


Mukavaa iltaa!
Lähden lapsien kanssa viettämään laatu aikaa, hyvä elokuva ja popcorneja. :)

Kommentit

  1. Meillä on myös samanlainen ongelma, että tuntuu, että uunista on hävinnyt kaikki tehot. Mietimme juuri pitäisikö ostaa uusi uuni vai kutsua kodinkoneen korjaaja, mutta vaikea päättää. Todella tyylikkään näköinen uuni tuo uusi kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Jos teillä vielä toimii uuni, kannattaa kokeilla korjaajaa, jos se löytäisi syyn miksi uunin tehot ovat hävinneet. Meillä se vanha uuni hajos ihan kokonaan, ei saatu enää laisinkaan päälle. Tsemppiä uunin kanssa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta, ja sijo

Lokakuu 2017

Ihastelin Jotex verhoja!  Kävin äsken ihastelemassa pitkästä aikaan Jotex verho valikoimaa. Olipa upeita verhoja. En voinut vastustaa näitä verhoja, tilasin pitkäverhot. :) Olisi ollut kaikkea ihanaa sisustus juttua, maltillisesti hankitaan tavaraa ja sisustus juttuja. ;)  Nyt odotan innokkaasti tulevaa posti lähetystä, ja uusia verhoja. Sitä ennen pestävä ikkunat puhtaaksi.  Ihanaa viikonloppua!