Siirry pääsisältöön

Heinäkuu 2018

Puutarhan kukka loistoa.
Ihana Wimmani!<3


Joka päivä kävelen puutarhani läpi, katselen kauniita kukkia. Samalla tarkistan kukkien ja perennojen voinnin. Olen näillä helteillä joka päivä kastellut puutarhaa, muuten kaikki kuihtuisi. Onneksi on järvi lähellä, ja sinne asennettu uppopumppu, millä saadaan pumpattua puutarhaan vesi, iso apu. 

Eilen kastelin koko nurmikon, meni melkein kaksi tuntia, ainakin  nurmikko sai tärkeän vesi kastelun. 

Vaaleanpunainessa ruusussa, ensimmäinen kaunis kukka. Tämä ruusu juuren ostin Lildistä, meni 2-vuotta, kun sain ensmmäisen kukinnon. Tätä oli niin odotettu. Meinasin keväälllä nostaa juuren ylös, onneksi jätin tekemättä.

Hajuherne on kukassa, minulla kolme eri taimea ympäri puutarhaa. Pojaltani sain yhden hajuherneen taimen äitienpäivälahjaksi. 

Syysleimu lilan värinen täydessä kukassaan. Mummin kukkapenkistä pelastettu, omaan kukkapenkkiin. Tänä vuonna syysleimussa on isot kukat ja paljon kukkia. Etupihan kukkapenkissä on valkoista syysleimua, nekin on valtavat kauniit kukat. 

Ihana Wimma hyppäsi nojatuoliin istumaan, sain näin kauniin kuvan. <3





Ihanaa tiistaita! :)

Kommentit

  1. Ihania kuvia! Siellä on niin kaunista♥ Suloinen Wimma♥ Mukavaa alkanutta elokuuta♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta, ja sijo

Lokakuu 2017

Ihastelin Jotex verhoja!  Kävin äsken ihastelemassa pitkästä aikaan Jotex verho valikoimaa. Olipa upeita verhoja. En voinut vastustaa näitä verhoja, tilasin pitkäverhot. :) Olisi ollut kaikkea ihanaa sisustus juttua, maltillisesti hankitaan tavaraa ja sisustus juttuja. ;)  Nyt odotan innokkaasti tulevaa posti lähetystä, ja uusia verhoja. Sitä ennen pestävä ikkunat puhtaaksi.  Ihanaa viikonloppua!