Siirry pääsisältöön

Marraskuu 2016



Ensimmäinen adventtisunnuntai ja jouluinen Kenkävero.





Hei! 

Eilen vietetettiin ensimmäistä adventtisunnuntaita, joulukuu lähestyyy. Ja tientenkin itse joulu. <3 
Meidän adventtikynttelikkö on tälläinen, löysin tälläisen hankinnan viime vuonna muuttolaatikosta. Olin kokonaan unohtanut, että olen joskus tälläisenkin hankkinut. Päätin tänä vuonna otetaan käyttöön, ja joka sunnuntai laitetaan kynttilä palamaan. 

Eilen kävin jouluisessa Kenkäverossa ihastelemassa joulun ja valojen kauneutta. Aivan ihana paikka. Tässä on muutamia kuvia jouluisesta Kenkäverosta. 

Tänään leivoin lasten kanssa ensimmäiset piparit. Nami, taikina parasta. Tehtiin enkeli, pikku myy, hattivatti, krokotiili, dinosaurus, lumiukko, hevonen ja tähti muotilla pipareita. Minun suosikki pipari muotti on enekeli, tytölläni pikku myy ja pojallani hattivatti. Parasta puuhaa lasten parissa on kyllä leipominen. <3

Muutama  yö ja vaihtuu joulukuu. Täällä odotetaan innoissan! 


























Ihanaa alkavaa viikkoa! 

Kommentit

  1. Oikein jouluinen tunnelma tuolla Kenkäverossa!
    Ihanaa viikkoa ja joulunodotusta♡

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lokakuu 2021

  Makramee seinävaate linnut Löysin aivan ihanan makramee seinävaatteen, aiheena linnut. Ostin tämän tutultani. Itse en osaa tälläistä tehdä. Laitoin makramee seivävaatteen makuuhuoneen seinälle koristamaan. Minusta makramee työt ovat kauniita. Ihanaa viikkoa sinulle!

Marraskuu 2021

  Viime viikolla surua ja iloa. Tänään tuli viikko rakkaan Hartti pojan pois menosta. Nytkin valuu kyyneleet silmistä, kun kirjoitan karvaisesta kaverista postausta. Hartti oli meidän rakas perheenjäsen, ja ennen kaikkea minun isoin tuki ja ystävä arjen keskellä. Minä kaipaan Harttia paljon, mutta sydämeen olen kätkennyt kalleimmat muistot. Minä voin Hartti sinua katsella kuvista ja tuhkasi muistuttaa, että olet mamin lähellä. Olit hyvä koira ja enemmänkin meidän perheelle. En olisi uskonnut, että samalla viikolla itketään ja voidaan tosi huonosti ja loppu viikosta on iloisia muutoksia perheessä. Meille tuli yllätys ehdotus, perjantaina tarjottiin sijoitus koiranpentua. Olimme ekana aika kielteisiä, ei vielä, halutaan olla rauhassa Hartin surun kanssa, mutta asia jäi hautumaan mieleen. Otettiin yhteyttä kasvattajaan, ja tarkennettiin mitä sijoitus koiran ehdot meiltä vaatii. Hartti oli sijoituskoira Tanskasta.  Elettiin lauantain aamupäivää ja saatiin sähköpostia kasvattajalta, ja sijo

Lokakuu 2017

Ihastelin Jotex verhoja!  Kävin äsken ihastelemassa pitkästä aikaan Jotex verho valikoimaa. Olipa upeita verhoja. En voinut vastustaa näitä verhoja, tilasin pitkäverhot. :) Olisi ollut kaikkea ihanaa sisustus juttua, maltillisesti hankitaan tavaraa ja sisustus juttuja. ;)  Nyt odotan innokkaasti tulevaa posti lähetystä, ja uusia verhoja. Sitä ennen pestävä ikkunat puhtaaksi.  Ihanaa viikonloppua!