Suloinen koriste pääsiäislautanen!
Kävin maanantaina minun lempi kahvilassa/kirpputorilla/sisustus tavara puodissa eli Villa Kikatuksessa. Aivan ihana paikka. Pupusen kanssa käytiin ihan kahdestaan rauhassa juomassa iltapäivä kahvit. Sieltä löysin pääsiäislautasen. Asetelma on tehty vanhaan Arabian lautaselle. Tämä lautasen asetelma ihastutti minut oikein kunnolla. :) En ole aiemmin tälläistä nähnyt tai edes tullut ajatelleeksi, että vanhalle lautaselle voisi tehdä erilaisia sisustus asetelmia. Tästä tulee minun pääsiäis koriste, minkä otan joka vuosi esille. Tämä lautanen maksoi vaan muutaman euron, ei paha. Niin ihana uusi löytöni.
Leikaksin helmililjastani oksia muutaman ruusun kaveriksi. Niin kauniin herkkää. Vanhemmiten olen ihastanut vanhan ajan herkkään siniseen. Se on todella kaunis väri. Tykkään pukeutua erivärisiin sinisiiin, tällä hetkellä lempi väri pukeutumisessa.
Huomenna alettava tekee muutamia virpomisvitsoja pojan kanssa ja laitettava ohraruoho itämään. Minulta jää yleensä viime tippaan pääsiäisruohon laittaminen. Jos saisin huomenna laitettua, niin olisi edes pääsiäisenä vähän vihreää.
<3<3<3<3
Tervetuloa Katariina, Kaaru- Pieni lintukoto ja Mysterious M ruusuiset unelman blogin lukijoiksi. :)
<3<3<3<3
Kaunis pääsiäislautanen!
VastaaPoistaKiva idea tehdä asetelma vanhalle lautaselle.
Minäkin olen miettinyt että katkaisinko narssissin kukat maljakkoon kun alkaa olla niin pitkät varret.
Ihanaa viikonloppua <3
Kiitos Ellen. :) Ihanaa pääsiäis viikkoa. <3
PoistaAivan ihastuttava pääsiäislautanen! Tosi kauniit ja herkät värit!! En ihmettele,että ihastuit :)
VastaaPoistaKiitos Nanette. :) Ihanaa pääsiäis viikkoa!
PoistaIhana lautanen ja millä hinnalla. Kiva kun luot kotiisi perinteitä, niitä pitää ollakin, jotta niitä voi lapset sitten isona muistella. Kiitos tervetulotoivotuksista. Kiva kun löydettiin blogit puolin ja toisin:)
VastaaPoistaKiitos Mysterious M. Oli ihanaa löytää sinun blogisi ja mielelläni tuleen kurkistamaan juttujasi. :)
Poista