Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Joulukuu 2013

<3<3<3<3 Itkupäivä ja tämän vuoden fiilistelyä! Joulupyhät meni nopeasti ja mieheni viikon loma Suomessa. Onneksi sain olla Joulupyhät kotona rakkaan perheeni kanssa ja vietettiin myös ihanien sukulaisten kanssa joulua <3  Rupee pikku hiljaa ahistaa punainen väri ja joulukoristeet. Kuusi saa olla vielä loppiaiseen, mutta joulukoristeet meinaan lähi päivinä pakata pois. Haluan kotiini kevään raikkautta ja hempeyttä- romantiikkaa kyllä kiitos sisustukseen :) Paljon ideoita ja mitä haluan toteuttaa, ja vielä jatkettava tota pojan huoneen ilmettä.  Tänään kävin vielä mieheni kanssa katsomassa maha asukkia ultrassa. Olin sen hankkinut miehelleni joululahjaksi ykstyiselle lääkärille. Minua jännitti ihan hirveästi nähdä pieni asukki. Ollut joulun aikaan vähän supistelua ja vuotoa, säikähdin että se oli tässä. Onneksi nyt on kaikki hyvin. Elettävä päivä kerrallaan. Masussa on  näkyi olevan yksi, sydän sykki ja pieni liikkui. Nyt se on oikeasti to

Joulukuu 2013

<3<3<3<3 Touhotus ja tapahtuma rikas päivä! Olen pitänyt hiljais eloa blogissani. En ole saanut aikaiseksi sen verran aikaa, että istuisin koneelle ihan rauhassa. Alku raskauden oireet ovat olleet tällä kertaa erittäin voimakkaita, vaikuttanut omaan jaksamiseen. Olin viime viikon sairaslomalla, määrittömän raskaus pahoinvoinnin takia. Se oli ihan hirveätä, oksensin koko päivän, että mikään juoma ja ruoka ei pysnyt sisällä. Sen päivän jälkeen makoilin pari päivää huonossa hapessa sohvalla. Olin tosi huono kunnossa. Poikakin on ollut ihmeissään mikä äidillä on, välillä sanoi äidille mene nukkumaan, kun näytin sen silmissä ihan hirveältä. En pysty nukkumaan laisinkaan päiväunia kotona, mikä on lisänyt univajetta ja väsymystä.  Olen silti onnellinen tästä kolmannesta raskaudesta, hammaslääkärikin sanoi, että olet jo vanhatekijä. En sitä tiedä olenko tässä vanhatekijä, mutta tässä raskaudessa olen osannut ottaa löysemmin.  Tänään sain tehtyä jo aam

Joulukuu 2013

<3<3<3<3 Väsymystä ja kuvotusta! Tälläisen joulun päällisen löysin Jyskistä, en nyt tiedä tykkäänkö tästä laisinkaan. Näyttääkö tämä liian punaiselta, mutta onneksi sen voi vaihtaa toisin päin. Väri teema muuttuu siniseksi ja punaiseksi, josta löytyy tähtiä.  Olen ollut useamman viikon ihan pilvissä;) Nyt on alkanut ihan kamala väsy ja yökötys. Saa taistella, että ruoka jää sisälle. Jos tämä parin viikon päästä helpottaa. Meidän perheen ihanin joululahja <3 Toivon kovasti, että kaikki menee hyvin. Ei pidä minun turhista streissailla ja hermoilla, elää omaa elämää pojan  ja koirien kanssa. Pitää opetella ajattelmaan omaa parasta!  Olen saanut taistella itseni kanssa, että jaksan tehdä koti hommia. Yleensä, olen tehnyt silloin kun olen ollut energinen. Mitenhöhän jaksan tehdä joulusiivoukset, tehtävä vaan pakolliset. Ei pidä haalia hirveitä työtehtäviä, tärkeää ainakin sauna pestävä jouluksi.  Joo joulukorttien tekokin tyssäsi ihan seinään,

Joulukuu 2013

<3<3<3<3 Jouluinen Kenkävero. Ensimmäisen adventti sunnuntain kunniaksi käytiin isolla nais porukalla jouluisessa Kenkäverossa. Kenkävero oli ulkovaloilla kauniisti koristeltu, oli ihana tunnelma. Käytiin myymälän puolella katselemassa jouluisia tavaroita, löysin muutaman joululahjan. Kenkäveron kartanossa käytiin kahvilla ja glögillä. Piristävä käynti. Niin ihanan jouluista.  <3<3<3<3 <3<3<3<3 <3<3<3<3 <3<3<3<3 <3<3<3<3 Tänään sytytettiin ensimmäinen adventti kynttilä loistamaan. "Nyt sytymme kynttilän, se liekkiin leimahtaa.  Me odotamme Jeesusta , seimessä nukkuvaa." <3<3<3<3